Kirjoittaja
Fjäril
Lopullinen elämäntaparemontti. Laihdutusta merkittävästä ylipainosta normaaliin. Itsensä koukuttamista liikuntaan.
Tästä alkaa matka kohti hyvinvointia.
Tavoitteena, että 30-vuotissyntymäpäivänä tavoite on kasassa: mitat ja terveellinen elämäntapa liikuntoineen omaksuttu. Eli hieman päälle neljä vuotta aikaa tehdä tätä työtä.
Plussaa on jos/kun aikaisemmin tavoitetäynnä, silloin tavoitteena on pitää yllä omaksuttuja tapoja.
|
16.05.2012 - 14:09
Lapsi täytti viikonloppuna 2v joten aikani kului synttäreitä järjestäessä ja mieskin oli täällä viimeviikolla. Viikonlopun mässäilyt ja nyt turvottaa ja ällöttää... Vedenjuontikin unohtunut stressatessa.
Alavatsassa juilii, menkat oli mitä oli, enemmän turvotusta ja kipua kuin sitä itseään. Vituttanut niin ettei aivot toimi. Tuo kierukka ei todellakaan taida olla mun juttu. *Huoh*
Mulla ja lapsella on edessä paikkakunnan vaihdos. Jep.
Muutetaan miehen luokse asumaan. Ja sitten annetaan toiselle lapselle lupa tulla jos on tullakseen. Sitäkin suuremmalla syyllä jos nyt sais vielä kiloja karistettua ennen raskautumista, ettei päätyis samaan tai jopa PAHEMPAAN!
Hassua, että alkuun olin niin vastaan täältä pois muuttoa. Muutama kaverikin vannotti, että "Ette sitte muuta pois." - Ei, ei tietenkään missään nimessä.
Nyt sitte pyöritellyt ajatusta parisen viikkoa, kun eräs kaveri tuli kysyneeksi, että miksei? Perusteluina: Mun tukiverkosto, perhe ja ystävät on täällä, koulu, en halua.
Olishan mulla sielläkin tukiverkostoa ja ennenkaikkea MIES taloudessa = asumiskustannukset puolittuvat sekä bensakulut vähenevät, miehen perhe ja muutama ystäväkin. Koulua voin käydä sielläkin. Helpompaa mun on täältä lähteä ja hakea sinne kouluun, kuin miehen jättää omakämppä ja vakityö. Elämässä on sellainen ilmiö, että pysyvää on ainoastaan jatkuva muutos, joten varmasti tulee tilanne kun katsotaan paikkakunta uudestaan. Ja oltais me onnellisimpia kaikki saman katon alla kuin jatkuvasti toista ikävöidessä.
Summasummarum puoltavia asioita onkin enemmän kuin huonoja tekosyitä.
Aurinkoista helatorstaita teille jo etukäteen!
06.05.2012 - 19:59
Aamupala: kahvia
Lounas: Kinkkukiusaus, appelsiinimehua
Välipala: Ruisleivät juustolla, appelsiinimehua, kahvia
Päivällinen: Kinkkukiusaus, maitoa
Välipala: Omena, 5 pätkisminibites -palaa, 10 naksua :<
Iltapala: juustoruissarit x2, appelsiinimehua, kaakaota
Vettä: 2l
Liikunta: 45min lenkki pururadalla, matkalla muutama sykettä nostattava mäki.. ulkoilua runsas tunti
Mulla on naistenpäivät, tosin kierukan ansiosta ilman vuotoa. Oon ihan kipeenä, munasarjat tulessa ja kohtu liekeissä. Lääke ei ole vielä auttanut ja kilahtelen ku mikäkin. argh. -.-
05.05.2012 - 20:46
Nimensä puolesta elokuva sopii teemaan. Ja oli se hyvä. Lisää hyviä leffoja tulossa: Johnny Depp & Tim Burton - Dark Shadows, sitte oli joku Lumikki -hässäkkä ja syksyllä Twilight 3 osa 2, pitäs vaan se osa 1 nähdä ennen! Oon ehkä vähän myöhäisherännäinen tässä Twilight -huumassa! Kaveri on überfani ja innosti mut katsomaan Twilight 1 & 2 ja jäin koukkuun, harmi ettei enää se 3 osa 1 menny leffoissa kun haksahdin.
Käytiin tänään kahden kaverin kanssa katsomassa toi Nälkäpeli ja tottakai sitä ennen lounaalla. Näytös alkoi jo 12.15 ja kaupungilla treffattiin siinä kympin jälkeen. Kunnon ruokapaikat aukee siinä 11-12, joten suuntasimme Hesburgeriin. Jeejee, leidit sikailemassa ja oltiin paikalla ennen kuin se edes oli auki. :D Varsinaiset heseläskit liikenteessä! (Toisella kavereistani siis myös painonpudotusprojekti, se vähän lohdutti <3) No nautiskelimme ateriamme ja mulla oli pitkästä aikaa oikeesti ihan sikahauskaa! Jututkin oli sitä luokkaa, että ihan hyvä ettei muita asiakkaita ollut koko Hesessä ;)
Seuraava etappimme Sokoksen kautta kuljettuna oli Sweet Town ja leffanamit. Yllätyin, että mun pussi oli kevyin, "vaan" 316g :D Niistä jäi ja ne nyt kuumottelis tuolla kassissa. Tässä koneella istuessa ja kirjotellessa tätä sekä kavereitten kanssa, niin se pulpahtelee aika-ajoin mieleeni. Kääk.
Aamupala: kuppi kahvia
Lounas: Kerrosateria Cola Zerolla ja chilimajoneesilla
Leffaeväät: karkkia, popparia sekä 0,8 cola
kuppi kahvia
Välipala: Raejuustopurkki
Iltapala: 2 kpl ruisleipiä salaatilla, juustolla ja kurkulla sekä pieni kulho kaurapuuroa
Vettä: 2l
Liikunta: 20min reipas kävely rattaita työntäen x 2 (äitini luokse ja sieltä kotiin)
Huomaan jo nyt. Syön aivan liian vähän. Tänään ja eilen vain yksi lämmin ateria.
Ihmekös jos illalla iskee mässäyshimot!! No nokka kohti oikeaa suuntaa! Vettä sentään saanut juotua tarpeeksi :)
Pitkästä aikaa on oikeesti tosi hyvä olo. Kyllä tuo positiivinen seura vaan vetää fiilikset kattoon. :) Viikon verran kun kuunnellut erään ihmisen tilityksiä elämästää n ja siitä miten mikään ei ole hyvin vie kyllä voimat!
04.05.2012 - 17:55
Täällä on kisakatsomo pystyssä.
Tosin kaipaisin seuraa ja siksi datailen tässä samalla.
Eli en nähnyt avausmaalia. No toivottavasti ei jää ainoaksi :D
Aamupala: raejuustopurkki, kaksi ruisleipää juustolla ja kurkulla, 2 kuppia kahvia sekä mangopiltti
Välipala: omena
Lounas: jäi välistä tapellessa koneen kanssa ja vihdoin kun se toimi, lähes kolmetuntia kirjoitin koulutehtävää
Välipala: 1 nakki
Päivällinen: uunilohta, raejuustoa ja kurkkua, maitoa
Napostelu: 5 juustosuikeroa
hetkeä myöhemmin olin napsinut pussin pohjan tyhjäksi, onneks oli vajaa!
Iltapalaksi kisaeväät: Viinirypäleitä, salaatti-juusto-kurkkuruissarit, ampparimehujää
Vettä: 2 litraa ruokajuomien lisäksi!
Ajattelin nyt alkaa pitää säännöllisen epäsäännöllisesti ruokapäiväkirjaa tänne. Josko pysyis syömiset kurissa ja kirjotustahtikin edes jollainlailla säännöllisenä.
Eilen käveltiin pitempää kautta hoitopaikasta kotiin ja illalla käytiin vajaan tunnin lenkillä. Tänään tehtiin hoidosta kotiutuessa lenkki. Oli pakko tuulettaa aivoja kirjoitettuani yli 2h koulutehtävää.
03.05.2012 - 18:27
En tosiaankaan tajunnut, että huhtikuussa kirjoitin tasan YHDEN kerran tänne. Voi elämä. Aika menee niin nopeeta, ettei perässä pysy. Mulla on stressikäyrä ollut välistä aika ylhäälläkin ja se on näkynyt elämäntavoissa. Liikuntaa olen silti lisännyt ja pyrkinyt tekemään kunnon lenkin vähintään kolmesti viikossa. Huomaan kyllä, että mitä enemmän aurinko paistaa, sitä paremmin jaksan. Vedenjuontia olen lisännyt ja se kyllä tuntuu ihan kokonaisvaltaisesti. Ennen täytin 4-5kertaa päivässä 0,5l pullon. Sitte se jotenki jäi, mutta eiköhän sen tavan opi uudestaan!
Tältä näyttää tapahtunut muutos hieman päälle 2kk jälkeen. Taas se aika kuukaudesta kun turvottaa ja olo on kuin tankkerilla, mutta on tossa jotakin tapahtunut! Jeejee!
Aurinkoenergiaa kaikille! <3
|
Edistyminen
Tavoitepaino 68kg (-30kg) Tavoitevyötärö 75cm (-20cm)
Huhtikuu 2011 painoa 110kg
Lähtötilanne 30.11.2011 BMI 34.7 paino 98kg vyötärö 95cm napa 107cm
23.02.2012 BMI 34 paino 96kg (-2kg) vyötärö 94cm napa 105cm
01.03.2012 BMI 33.7 paino 95kg (-1kg) vyötärö 94cm napa 103cm
08.03.2012 BMI 33.7 paino 95kg(+-0) vyötärö 94cm napa 102,5cm
15.03.2012 paino 95kg (+-0)
22.03.2012 paino 95kg (+-0)
05.04.2012 BMI 33.1 paino 93,5kg (-1,5kg) vyötärö 91cm napa 102cm
Vuodessa -16,5kg
|